Mitä aivolisäke-potilasyhdistys Sella ry tarjoaa jäsenilleen
Aivolisäke-potilasyhdistys Sella ry:n jäsenyys tarjoaa seuraavanlaisia etuja:
- Vertaistuki
Tärkein potilasyhdistyksen jäsenyyden tarjoama etu on vertaistuki. Voit tavata samoja asioita pohtivia ihmisiä ja käydä keskusteluja heidän kanssaan. On tärkeää pystyä juttelemaan kaikista sairauteen liittyvistä asioista sellaisen kanssa, joka ymmärtää jo pienestä vihjeestä millaisten asioiden kanssa painit. - Tapaamiset
Sella ry järjestää vähintään kaksi kertaa vuodessa koko viikonlopun kestävän jäsentapaamisen (syys- ja kevätkokouksen yhteydessä). Yhdistys järjestää lisäksi paikallisia, pienimuotoisempia, muutaman tunnin mittaisia tapaamisia eri puolilla Suomea. Paikallisia tapaamisia on järjestetty mm. Seinäjoella, Kuopiossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kotkassa. - Jäsentiedotteet
Tiedotteissa kerrotaan kulloinkin tulossa olevista tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. - Suomen Potilaslehti
Kotiin kannettuna neljä kertaa vuodessa useiden pienten potilasyhdistysten keskusjärjestönä toimivan Potilasliiton julkaisu. - Nettisivut
Sella ry ylläpitää yhdistyksen nettisivuja. Pelkästään jäsenille tarkoitettuja palveluja ovat keskustelupalsta ja jäsenten omista kokemuksista kootut tiedonjyvät. - Asiantuntijaluennot
Yhdistys järjestää myös asiantuntijaluentoja. - Tietoa sairaudestasi
Yhdistyksellä on Kotkan keskussairaalan apulaisylilääkäri Leena Ryysyn tekemä moniste aivolisäkesairauksista sekä psykologi Olavi Pursiaisen luentomateriaali, joka on kaksiosainen: siihen sisältyvät monisteet "Sairauden kohtaaminen - mielenterveyden ylläpito" sekä "Lyhyt johdatus ihmisenä olemiseen ja mielen maailmaan". Jäsenet voivat tiedustella materiaalia yhdistyksen sihteeriltä. Lisäksi tietoa saatavissa on niiltä yhdistyksen jäseniltä, jotka ovat antaneet luvan yhteystietojensa julkistamiseen jäseneksi liittymisen yhteydessä. Monta kertaa auttaa jo se, kun soittaa samassa tilanteessa olevalle henkilölle ja huomaa, ettei olekaan aivan yksin sairautensa kanssa.
Yhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan, sillä yhdistyksellä ei ole palkattua väkeä. Toimintaa ei olisi ilman jäsenten työpanostusta. Jos haluat kysyä miten voisit osallistua, klikkaa Sella ry ja ota yhteyttä hallituksen jäseniin.